Keräkankare 16.5.2004

Sunnuntaiaamu ja panivat minut kiireellä autoon. Oho hoh hoijaa... olisi sitä voinut vielä jatkaa koiranunia pihakiveyksellä. Suuntana näytti olevan Leppäkorpi. Siellä olenkin usein kissoja jahdannut. Vaan mitä vielä. Välly-Kustaan kurvin jälkeen hurautettiin metsän keskellä olevaan pihaan. Oli siellä pari muutakin autoa. Isäntäväki poistui autosta. Pihalla näytti olevan kaksi naisihmistä. En ole niitä koskaan nähnyt. Toinen kuului esittäytyvän nimellä Eeva ja toinen sanoi olevansa talon emäntä Armi.

Siinä odoteltaessa näytti autoja menevän Someron suuntaan. Pian niitä alkoi kuitenkin tulla takaisin ja kääntyä pihaan. Taisi talo kätkeytyy niin hyvin puiden keskelle, että lähes kaikki ajoivat pienen harjoituskierroksen ja tulivat pihaan "vikasuunnasta". Joka autossa oli vähintään yksi korvapari. Epun ja Ilon tunnistin ainakin. Pääsisipä tästä ulos vähän mylläämään...

No niin. Nyt se emäntä lopulta tulee. Takaluukku aukeaa ja hops. Nyt mentiin... Näihin kavereihin pitää heti tutustua.

Armin pihalta suunnistettiin metsään. Hakkuuaukea kierrettiin ryteikköä pitkin. Lopulta tultiin tielle, jota lähdettiin kulkemaan auringon suuntaan. Sen jälkeen kulku nummimaaston polkuja pitkin olikin helppoa. Toki aina vähän piti poiketa hajuja tutkimassa. Nartut vaan jolkottivat yksitoikkoisesti ihmisten mukana. Tai oikeastaan oli siinä muutama mielenkiintoinen lady. Niiden kanssa jutustelu ei vain oikein luonannut, kun se Otto kävi niin aggressiiviseksi. Täytyi oikein loppumatka vähän varoa, missä kulki. Hyvin se reissu kuitenkin meni.

Hiihtoladun pohjaa tallustellen saavuttiin ensin suppa-alueelle. Aivan polun vieressä oli jääkauden muistona kolme kohtalaisen isoa "monttua". Lopulta tultiin paikkaan, josta alkoi puro. Se lähtee aivan harjun kyljestä. Paikan nimi kuului olevan Kylmälähde.

Onnistuin minäkin siellä janoni sammuttamaan. Se vaan oli vähän hankalaa, kun tassut tahtoivat kastua.