On se vaan ollut mukavaa viime viikkoina, kun isäntäväki on pysytellyt kotona. Ruoat ja lenkit ovat tulleet ajallaan. Muuten olen saanut köllötellä ulkona pihlaja-angervon suojissa. Tosin vettä on satanut melkein joka päivä. Se on välillä pakottanut sisään. Eihän sitä kunnon koira turkkiaan kastele. Aivan viime päivinä on ollut aika lämmintä ja sateetonta, mitä nyt aina joskus kuuroja heittelee.

Pesivät minut taas viime tiistaina. Aavistelin, että jotain on pääni menoksi keksitty. Näyttely tietysti, mutta missä? Kynsiä leikattiin ja tassukarvoja kynittiin. Eikä se mitään, mutta harjaaminen se vasta kamalaa on. Semmoista turhanaikaista hommaa en millään kestä. Hampaita pitää välillä näyttää, että edes hieman hellittävät. Onhan siitä tietysti etunsakin. Yrittävät jujuttaa meikäläistä kaiken maailman herkuilla. No mikä ettei ...

Sunnuntaina se sitten selvisi. Taas sain hypätä autoon. Nyt oli kaulassa semmoinen ketju, jota olen pitänyt koirakoulua käydessäni. Vaikutti lupaavalta. Tuttu tie ja tuttu paikka Tuomarinkylässä, mutta jotain oli erilaista. Koulutuskenttä oli täynnä autoja ja sinne sekaan se isäntäkin vielä puski.

Rupesivat raahaamaan minua vinttikoirakentälle päin. Kiirettäkin yrittivät pitää, vaan en voinut millään jättää kaikkia hyviä hajuja. Ne piti tutkia perusteelliseti. Lopulta tultiin portille, missä ruvettiin kyselemään papereita. Kummallisia nuo ihmiset. Ei me koirat vaan mitään papereita tarvita. No rokotuksista halusivat tietää. Se on hyvä se. Tieto merkittiin kilpailunumeroon. Kilpailumero - jaaha siis näyttely - ei koulua eikä koirapuiston juoksuja.

Kehässä meitä olikin aika monta. Pääsin ihan ensimmäiseksi jonoon - siis aivan oikeaan paikkaan. Tosin kuulin myöhemmin, että järjestys on aakkosten mukaan. Atelier's merkitsee tietysti aina ykköspaikkaa.